Kunniajäsenet
Intruder Club Finlandin ovat perustaneet huhtikuussa 2004 Tampereella Timo Aromaa ja Raili Nummela.
Timpa oli clubin ensimmäinen pressa, alkuun ihan vaan perustajan oikeutuksella ja sitten myöhemmin yhteisön valitsemana. Yhdistyksen foorumilla Timpa kirjoitteli ahkerasti yhdistyksen hengenluojana nimimerkillä pbiker. Pressana hän työskenteli klubin tapahtumia ja toimintaa ahkerasti kehitellen. Samalla Timpalta sai yhdistyksen hallitukseen uutena tulleet kaverit perinpohjaisen opastuksen klubin toimintaan. 2008 kauden lopulla hän siirtyi tehtävästään hiljakseen “eläkkeelle”, kuten hän itse asian ilmaisi. Vaikka aktiivitoiminnassa Timpaa ei enää useinkaan tapaa niin tiedän hänen seuraavan klubin tapahtumia ja meininkiä.
Raili aloitti klubin sihteerinä ja klubikamojen myynnin kerhon alkuaikoina. Railin voi yhäkin bongata niin foorumilta kuin lukuisista yhdistyksen tapahtumista vaikkakin hänenkin aktiivivuodet kerhossa onkin jo jääneet. Yhdessä Timpan kanssa Raili järkkäili ensimmäisiä miittejä ja muita tapahtumia. Kerhon alkuaikoina suuren osan työstä otti aktiivinen jäsenhankinta ja kerhon tunnetuksi tekeminen. Kerhon ekat nettisivut ovat Railin pojan käsialaa. Olempa kuullut tarinoita kerhon alkuaikojen jäseniltä, miten on kahvitellessa mopon ollessa parkissa siihen käyty laittamassa flyeri jossa kerhosta kerrotaan. Tänäpäivänä kerho on jo niin iso ja nettisivut kehittyneet hyvinkin tunnetuiksi, että tiedottaminen on helppoa alkuaikoihin verrattuna.
2009 vuosikokouksessa valittu uusi Pressa esitti runsaan kannatuksen saattelemana myöntää kerhon perustajille Kunniajäsenen tittelit joka takaa heille pysyvän maksuttoman jäsenyyden tässä kerhossa.
TIMO "PBIKER" AROMAA
Ensimmäinen pressa. Perustajajäsen nro 1
RAILI "TELETAPPI " NUMMELA
Perustajajäsen nro 2
JUHA "BRONSON" SIMOLA
Kunniajäsen nro 3
TEUVO "TEVE" HERNETKOSKI
ICF kunniajäsen nro 4
Jussi ”Bronson” Simola liittyi Intruder Club Finlandin jäseneksi vuonna 2006. Hallituksen jäseneksi hänet valittiin vuonna 2008. Presidentiksi hänet valittiin vuonna 2011, ja hänen tavoitteenaan yhdessä hallituksen kanssa oli nostaa jäsenmäärää sekä uudistaa hallituskäytäntöä. Loppuvuodesta 2011 maksaneita jäseniä olikin jo 741. Presidenttinä hän jatkoi myös kauden 2012 uudistuksien myötä. Tällöin saatiin mm. kerhon sääntömuutos PRH:ssa läpi. Olen selaillut noita vuoden 2011-2012 hallituksen pöytäkirjoja ja täytyy sanoa, että on ”Bronson” melkoisen ”sopan” selvittänyt.
Kiitokset Jussi ”Bronson” Simolalle näistä vuosista jotka hän Intruder Club Finland ry:n eteen on tehnyt.
Presidentti Teuvo Hernetkoski & klubin hallitus 2013 Intruder Club Finland ry
Teuvo ”Teve” Hernetkoski on pitkän linjan motoristi sekä Intruder Club Finlandin monivuotinen jäsen. Moottoripyöräharrastuksen hän aloitti jo 1970-luvun alussa, ja liittyi clubiin vuonna 2004 jäsennumerolla #89. Teve siis kuuluu clubin sadan ensimmäisen jäsenen kunnianarvoiseen joukkoon.
Presidentiksi hänet valittiin yksimielisesti hallituskausille 2013–15. Teven presidenttikausien aikaa clubissa on leimannut hyvä yhteishenki jäsenistössä sekä konsensus hallitustyöskentelyssä. Clubin toiminta on ollut näinä vuosina hyvin sujuvaa ja jäsenmäärä säilynyt noin 700 jäsenen tuntumassa, valtakunnan epävakaasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Teven presidenttivuosille mahtui muun muassa Intruder Club Finlandin 10 v juhlameeting Sastamalan Ellivuoressa, yhdistyksen syntysijoilla Hämeessä, jonka järjestelyssä hänellä oli iso ja merkittävä rooli. Samoin Teve on ollut myötävaikuttamassa ja toteuttamassa ja ICF:n 2012 ja 2015 meetingien järjestämisessä Iso-Syötteellä Pudasjärvellä.
Teuvo ”Teve” Hernetkoski ansaitsee suuret kiitokset ja tunnustuksen tekemästään pyyteettömästä työstä ICF Ry:n hyväksi.
Kunnioittavasti,
Intruder Club Finland Ry:n Presidentti Jarmo ”Highwayman” Ruokonen ja hallitus 2016
JARMO "HIGHWAYMAN" RUOKONEN
ICF kunniajäsen nro 5
Jarmon MP- harrastus on alkanut jo vuonna 1985 kevytmoottoripyörällä, josta sitten Highwayman on asteittain siirtynyt kookkaampiin pyöriin. Kirjoitushetkellä Jarmo cruisailee kuplavolkkarinvihreällä 1500 LC.lläJarmo on ollut jäsenenä kerhossamme vuodesta 2007 lähtien. Ennen puheenjohtajaisiansa 2016–2018, toiminut hallituksen jäsenenä 2013 alkaen ja sihteerinä vuodesta 2015, ollen näin tekemässä sitä pyyteetöntä työtä, jota tällaisen vapaaehtoisvoimin pyörivään yhdistykseen tarvitaan.Jarmon kaksivuotisella presidenttikaudella kerhomme oli järjestysvuorossa sekä Toukoajoista Ruovedellä, että Intruder kerhojen Eurooppa -miitistä joka järjestettiin Punkaharjulla 2017, joista molemmista tapahtumista tuli osallistujilta kiitosta.Huolimatta EU:n päästörajoituksista, jotka estävät uusien Intruder-merkkisten pyörien tuonnin EU:n alueelle, on kerhon jäsenmäärä pysynyt Jarmon kausilla n. 700 jäsenessä.Kiitokset Jarmolle siitä työstä jonka hän on tehnyt ICF ry:n hyväksi.Kunnioittaen ICF ry:n Presidentti Ekku Laine ja kerhon hallitus 2018RIDE ON!